BLOGIN TAKANA

★21-vuotias Turkulainen hevosharrastaja.
★Ylläpitohevosen Glitterin jälkeistä elämää uuden hevosuttavuuden Ministerin kanssa.
★Valmentaudun aktiivisesti ja tavoitteet ovat kilpailemisessa!

» Lue lisää minusta


29. joulukuuta 2012

Aina ei mene nallekarkit tasan

Päästiinkin Divan kanssa tänään vielä viimeistä kertaa tänä vuonna hyppäämään.
Verkkojen jälkeen lähdettiin tulemaan laukassa pitkällä sivulla olevaa linjaa. Keskimmäisen puomin ylitettyä tehtiin aina voltti uralle päin, johon myöhemmin lisättiin kavaletti ylitettäväksi.Alkutunnista homma tuntui vielä pelittävän suht hyvin. Tultiin muutama kertaa peräjälkeen linjaa ihan suoraan vasemmassa kierroksessa,seuraavaksi jatkettin siten,että jokaisen esteen ympäri tehtiin ympyrä. Lähdin ehkä itse hiaman liikaa nyppimään ympyröillä ja näin ollen paikat eivät oikein loksahtaneet itse esteillä. Alku sujui ensiksi ihan hyvin,mutta viimeinen väli ei oikein tuntunut onnistuvan. Samaa linjaa tultiin seuraavaksi samoilla tehtävillä oikeassa kierroksessa. Oikea kierros olikin tällä kertaa vaikeampi. Pari kertaa tultiin linja ihan pelkästään ja seuraavaksi lähdettiin tekemään aina esteen ympäri ympyrä. Tätä tahkottiinkin jokseenkin sitten aika kauvan, mikään ei oikein tuntunut sujuvan, en tiedä missä mahtoi olla mun keskittyminen tällä kertaa.. kerran kun keskittyminen herpaantui niin tehtävä alkoi menemän vain huonommin. Noh tultiin vielä muutaman kerran uudestaan.. loppuun tuli jo ehkä jokseenkin paremmin ja rauhallisemmin joten päätettiin lopettaa tällä kertaa siihen ja keventelin loppuravit. Aina ei voi onnistua ja tällä kertaa tämmöinen tunti, tästä jatketaan ja ensivuonna taas paremmin! :) Alhaalla pieni videokooste, Viiville kiitos kuvaamisesta!



Hyvää uuttavuotta! 
Palaillaan taas ensi vuonna :)
0

26. joulukuuta 2012

joulu tuli ja meni

Joulu tuli ja joulu meni..Seuraavaksi odotellankin sitten uuttavuotta! ;) On ollut ihanaa vaan löhöillä nyt kotona nämä pari päivää syöden ja kattoen leffoja, ihanaa kun ei ole mihinkään mikään kiire! 



Joulukalenterista eniten tykätyimmiksi nousi nuo puhelimen tyhjennys ja muut "lifestyle" tyyppiset postaukset, ajattelin ,että haluaisitteko te jatkossakin,että postailisin myös muutakin kuin hevos postauksia? :) Vaikkapa kerran tai kaksi kuukaudessa jos tulisi aina lifestyle tyyppisiä?


Tänään  sen siaan kävin  liikuttamassa Divan. Diva oli aluksi melko reippaalla päällä. Mentiin maneesilla about tunnin verran. Lähinnä kaikki askellajit läpi. Käynnissä ratsastin eri kiemurauria ja taivuttelin kunnolla kumpaankin suuntaan. Ravissa pyysin hiaman isompaa ravia  lävistäjällä. Otin melko pian laukkaa ravin jälkeen, laukassa jatkoin tehden hiaman siirtymisä ympyrällä. Tämän jälkeen käveltiin hetki ja otin vielä kumpaankin suuntaan laukkaa ympyrä työskentelyllä. Loppuun jäin vielä työskentelemään ravissa. Diva tuntui vain kipittävän alta laukkojen jälkeen mutta rauhottui kyllä onneksi melko pian, tarpeeksi kauvan kun vain jaksoi työskennellä. Loppuun päin diivuski olikin  kyllä oikein mukavan ja rennon tuntuinen  ja pelitti hyvin! Siihen oli hyvä tällä kertaa lopettaa :)



Mitäs muuten pidätte uudesta bannerista? Nyt on sitten hiukan talvisempaa! Iso kiitos Tiialle :)



2

24. joulukuuta 2012

Christmas gifts!

Arvonta on nyt suoritettu ja arvottu netin arvontakoneella.. Onnelliseksi voittajaksi paljastui tällä kertaa Peppiina Kuusisto, paljon onnea! Laitan sinulle pikimmiten tulemaan spostia joten tarkkailehan sähköpostiasi!:)


Sitten vähän lahjoihin jota tänä jouluna sain :) Joulupukki ei tuonut taaskaan sitä hevosta eikä kyllä koiranpentuakan kun ei  vielä missään pentujakaan ole syntynyt :D Sen sijaan sain kauvan toivomani ja himoamani GHD:n suoristusraudan sekä  ghd:n hiustenkuivaajan! Toinen ehdoton lemppari lahja oli tuo Guessin rannekoru! Oon ihan mielettömän iloinen noista lahjoista, juuri ne mitä toivoinkin, oon nyt ihan rakastunut tuohon rautaan! Näiden lisäksi sain vielä kl:n saapassukkia,rahaa, leffalippuja,lahjakortin,hajuvesipaketin,meikkejä,radion,vaatteita sekä paljoon suklaata! Toivottavasti tekin olette saaneet mieleisiä lahjoja! :)










9

*JOULUKALENTERI*- luukku 24 Merry Christmas!!


HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE! 



Tänään heräsin jo aikaisin aamusta ja suuntasin tallille joulumaastoon, lähdettiin porukalla tallin muiden yksärihevosten kanssa. Artukaisissa nyt ei kamalasti ole mitään varsinaisia maastoja  joten vaan kierreltiin tunnin verran jalkakäytäviä pitkin sopiva lenkki :D Diva oli aluksi vähän ihmeissään ja ei malttanut ollenkaan kävellä, diivuski oli sitä mieltä,että ois voinut heittää tuon samaisen lenkin puolet nopeammassa ajassa :D Malttoi se kumminkin loppuun päin jo kävellä ihan rauhassa. Tallissa heppa sai herkkuja ja rapsutukset!  Viettäkää hyvät joulut! :) Postailen vielä varmasti tänään illemmalla,samalla selviää arvonnan voittaja :)

Alhaalla oikein kuvapläjäys eilisistä kuvista! 















ilme XD











9

23. joulukuuta 2012

*JOULUKALENTERI*- luukku 23


Alkuun pahoittelut,että tämänpäivän luukku tulee näin viimetipassa, oon koko päivän ollut menossa enkä koneelle ole kerinnyt, noh parempi myöhään kun ei milloinkaan :) 

Tänään tosiaan kuvailtiin Essin kanssa päittäin, kävin aluksi alamaneesilla kuvailemassa Essin ja Winnien menoa jonka jälkeen Essi tuli puolestaan kuvailemaan meitä, iso kiitos siis Essille kuvista sekä videoinnista! :)

Huomisesta luukusta lisää näitä kuvia ;)

Mentiin Divan kanssa maneesilla melko rennosti ehkä vajaa tunnin verran.  Diva oli todella rauhallisen oloinen jo heti alusta alkaen. Ei tehty oikeastaan mitään sen kummempia, melko pitkä käyntityöskentely ja kaikki askellajit läpi.Taivuttelin ja asettelin ympyröillä,vaihtelin usein suuntaa , tein siirtymisiä ja ratsastelin eri kiemurauria. Laukassa tehtiin muutamat vaihdot lävistäjällä ja muuten jatkettiin pääosin työskentelyä ympyrällä. Diva oli kyllä laukassa tosi hyvän ja rennon tuntuinen. Loppuun työskentelin vielä hiaman harjoitusravissa ja keventelin loppuravit eteen-alas. Diva oli niin rennon ja rauhallisen oloinen, joten melko lyhkäisen ratsastelun jälkeen suunnattiin hetkeksi vielä malja kentälle.Ulkonakin oli vielä sen verran ihana ilma! Otin vielä hiaman laukkaa toiseen suuntaan ja keventelin. Loppuun käppäiltiin kentällä ja maastopolulla vielä pitkät loppukäynnit! :) Jäi kyllä taas niin hyvä fiilis ratsastelusta! Ulkona ratsastaminen on kyllä niin paljon kivempaa kuin maneesissa :D 

Videon lopussa loppui musiikki hiukan aikasemmin kuin luulin, ei siis tarkoituksella jääneet noi loppu äänet :D En enään kumminkana jaksa alkaa uudestaan tallentamaan koneelle joten olkoot tuollaisena :D
0

22. joulukuuta 2012

*JOULUKALENTERI*- luukku 22



Joulusiivoilessa innostuin jälleen kerran kuvailemaan.Huonepostausta oltiin joskus aikaisemmin toivottu mutte en kumminnkaan varsinaista huonepostausta  halunnut tehdä joten kuvailin vain satunnaisesti jotain :)















1

Copyright

Webdesignin tarjoaa Veera Junttila, Lunar Graphics 2016