BLOGIN TAKANA

★21-vuotias Turkulainen hevosharrastaja.
★Ylläpitohevosen Glitterin jälkeistä elämää uuden hevosuttavuuden Ministerin kanssa.
★Valmentaudun aktiivisesti ja tavoitteet ovat kilpailemisessa!

» Lue lisää minusta


27. tammikuuta 2012

Kiva torstain hyppäri

 Eilen torsaina mulla olikin tunnilla pitkästä aikaa Elli! Elli oli jo karsinassa kuntoon laittaessa kamalan häslä, sättäsi koko ajan siinä jotain :D miettisinkin, että mitäköhän tunnistakin oikeen mahtaa tulla. Aijemmin kun olen Ellilä mennyt se on ollut kamalan tahmea ratsastaa eteen aina alkutunnista , nyt kumminkin Elli oli tosi virkeän ja reippaan oloinen ! Alettiin tulemaan aluksi pareittain toisessa päädyssä olevaa kavalettiä ympyrällä, muutaman kerran jälkeen piti aina laskea ääneen kavaletin kolme viimeistä askelta, pari kertaa itse lähdin laskemaan hiukan liian myöhään mutta muuten tehtävä sujui meiltä ihan kivasti.
 Tämän jälkeen tultiin  kolmen ristikon innari  (kuvassa) ja sen jälkee toisesta suunnasta sama. Laukkaa ei saatu oikein vaihdettua oikeassa kierroksessa mutta vasemmasta vaihto tuli jo esteen päällä. Lopuksi lisättiin tehtävään päädyissä olevat kavaletit josta tultiin perään ristikko innarit. Tunnista jäi hyvä fiilis ja Elli oli oikein kiva pitkästä aikaa ja liikkuikin  koko tunnin reippaasti ilman mitään  temppuiluita! :)




heppa näki jotain ihmeellistä!
hiukan vanhempi kuva
Sain nyt vasta niitä marraskuisi? kuvia yhdeltä hyppy kerralta, tässä nyt pari.. odottelen vielä muita kuvia! :)
pikkasen tärähtänyt :D
2

26. tammikuuta 2012

No money no honey

     Tiistaina Sepi oli sijaisena pitämässä puomi tunnin. Jätettiin Mummolle nivelet suuhun, ihmeen hyvin heppa pysyi hanskassa koko tunnin ja toimi hyvin vaikka ei ollut niitä vahvempia kuolaimia suussa.Alkutunti taisi mennä hiukan hukkaan kun ei tehty mitään sen ihmeempiä kun hevoset olivat menneet jo aikaisemmin 2 tuntia, käveltiin ja taivultiin vain hevosia, oli muuten ihan sairaan kylmä maneesissa vain käppäillä kun ulkona oli -10 pakkasta !

Aloitettiin ja jakaannuttiin pääty-ympyröille jossa tultiin kahta maapuomia laukassa ensiksi oikeassa ja sitten vasemmassa kierroksessa. Seuraavaksi vaihdettiin tehtävää, tultiin  kahta puomia ja kahta kavalettia jotka olivat pituushalkaisijalla laukassa kiemurauralla kahdella eri tavalla, alussa ei tultu kaikkia kavalettejä/puomeja  peräkkäin vaan tultiin hiukan pidemmillä teillä , toisella tavalla tultiin puomit ja kavaletit pujottelemalla eli heti seuraavalta piti olla jo kääntämässä toiselle. Mummo toimi ja kääntyi hyvin ja laukka pysyi hillittynä.  Hyvä fiilis jäi tunnista! 


Tien Mummosta lähiaikoina kuvatuista materiaaleista videon:



Pedantissa tunntit taitavatkin loppua jo ennen maaliskuuta vissiinkin jo ensikuussa, ei riitä enään tunneille hevosia.. Mulla ei oikeesti ole minkäänlaista käsitystä siitä missä ja miten ajon jatkaa Pedantin toiminnan lopetettua. TR:n puolelle mulla ei oikein ole ,minkäänlaista  innostusta vaihtaa takaisin tunneille, kumminkin junnasin siellä viimevuonna paikallaan jonka takia vaihdoinkin Pedanttiin. Omasta hevosesta olen kovin yrittänyt puhua porukoiden kanssa mutta näyttävemmin tuloksetta, oman kanssa ainakin olisi varma tapa päästä kehittymään vielä eteenpäin , valmentautumaan sekä kilpailemaan kunnolla.Mutta ei meillä oikein taida  olla 600e kuukaudessa hevosen ylläpitämiseen +muihin kuluihin jota hevosen mukana tulee, toki tulisi halvemmkasi jos veisi hevosen tallille jossa ei olisi maneesia  tai jos ottaisin vuorkrjaan muutamaksi päiväksi. Treenaamisesta ei kyllä tulisi mitään talvella ilman maneesia aina tarvitsisi lähteä maneesitallien valmennuksiin, ja jos oman ostaisin en sille ihan heti mielellään ottaisi mitään täysintuntematonta vuokraajaa. Kamala kun on hankalaa, netissäkään ei ole ollut minkäänlaisia ilmoituksia turun lähellä olevista hevosista jotka tarvitsisivat puoliylläpitäjää taikka vuokraajaa..  nooh kai asioilla on tapana järjestyä? toivottavasti!
3

23. tammikuuta 2012

Harkkaeste 80cm,super Mummo!

Eilen sunnuntaina oli siis ne Pedantin harkkaestekisat, Mummolla 80cm. Verkka aikaa oli 10min molempiin suuntiin. Otettiin molmepiin suuntiin muutamat hypyt. Ekalla kerralla ihan mun oman kämmin takia Mummo pääsi livahtamaan verkkaesteen ohi, laukka kuoli jo kaarteessa , tuota lukuunottamatta saatiin hyvin verkattua ja tuli hyviä hyppyjä! Rata oli tosi helppo, 7 esteen perus rata , en edes kerinnyt kävellä sitä kertaakaan läpi mutta tälläkertaa muistin silti radan! :D

Kuvat ©Siina ja Jaxe, kiitokset!!



Söpöö!

Rata sujui tosi hyvin, muistin itse radan, pääsin hyppyihin hyvin mukaan ja tempo oli sopivaa ja sujuvaa eikä Mummo päässyt kuskaamaan kertaakaan toisin kuin vauhti kiihtyi hiukan  silloin niissä TR:n kisoissa, toisteksi viimeiselle esteelle toisin tuli hiukan juureen mutta mitäpä pienistä kun päästiin rata kunnialla loppuun,puhdas rata siis tuli meille! ;) Mummo oli kyllä niiiiiiin  hieno!!  Alhaalla verkasta ja radasta videota!








Hieno Mummeli!!
Nyt sain  muuten ladattua tuohon edelliseen postaukseen sen pienen videokoosteen estetunnista :)
Kisojen jälkeen kävin nopeasti vaan harjaamassa ja viemässä Simpsonin käväriin kävelemään hetkeksi, en jaksanut enään sen kummemmin lähetä ratsastamaan :D  Ens viikolla ei sitten mitään sen kummempia olekkaan, ti & to normaalisti pedantissa tunnit ja pe, la & su (hyppäri?) Simpsonilla , palaillaan! 







2

20. tammikuuta 2012

Mummoilua

Tiistaina oli Pedantissa tunti Mummolla! En enään kauhean hyvin muista mitä tehtäviä oikein hypättiin ja missä järjestyksessä joten selittelyt jäävät hiaman lyhyeen :D  Tunti meni kumminkin suhteellisen hyvin. Alkutunnista taidettiin tulla kavaletti-pysty linjoja  kokorata leikkaasti,oisko ollut väleillä 4 ja 5 ja kun esteet hiaman nousivat vaihdettiin välit pienempiin 3 ja 4.  Toisella välillä meillä oli hiukan hankaluuksia kun aloin ennen estettä ottamaan kiinni jolloin väli jäi liian pitkäksi, lopussa alkoi kumminin rullaamaan paremmin. Lopputunnista hypättiin rataa  jossa oli  kolme linjaa ja sarja.



Eilen torstaina Sepi oli jälleen pitämässä tunnin Pedantissa! Alussa alettiin hyppäämään ympyrältä aluksi sisääntullen ravissa ristikkoa ja pystyä. Seuraavaksi tultiin sisälle laukassa ja edelleen sama tehtävä, esteitä korotettiin hiaman ja risikko muuttui pystyksi ja pysty okseriksi , tultiin hyvin tehtävälle sisään mutta toisella kerralla tuli okserille kielto,kaarteessa käänsin liian hätäisesti ja en ollut itse viemässä hevosta yli eikä pohje ollut kunnolla kiinni, tultiin uusiksi ja tällä kertaa osui tosii hyvin! Lopuksi tultiin kerran vielä pieni rata





Elikkä ensiksi alkutunnista tultua tuo tehtävä josta jatkettiin okserilta okserille josta kokorataleikkaa pystylle ja viimeiseski vielä pelkkä okseri.  Mummo oli ihan super, hyppäsi tosi hyvin radan tyngän, ei päässyt tällä kertaa edes mua sen pahemmin kuskailemaan! Hyvillä mielin siis loikkimaan sunnuntain harkkakisoihin 80cm ! :)

ps. bongasin kivasta blogista kivan arvonnan! x)  palkintona on KL:n saapassukat!!  tästä  pääset arvontaan :)


2

16. tammikuuta 2012

kuvia+ maanantai


linssi lude!
Tänään maanantaina ratsastin maneesissa tunnin verran alkukäynnit kävelin maastakäsin. Käynnissä väistätin molemissa suunnissa ympyröillä ja tein kokorataleikkaa pohkeenväistöä, aluksi heppa oli hiaman tahmea ja väistätti huonommin vasemmalle mutta pari kertaa kun tultiin sujui väistöt paremmin. Ravissa jatkoin edelleen taivuttelua ympyröillä ja otin siirtymisiä.  Laukassa otettiin muutaman kerran  molemmista suunnista siirtymisiä ja jatkettiin pari kierrosta koko uraa ja päätyyn aina pääty-ympyrät, ihmeen hyvin nousi laukka jo suoralla urallakin kun ennen ollaan aina tehty nostaja eri kulmista. Pitkät loppuravit eteen-alas ja maastakäsin loppukäynnit! 


heh söppänä!
Huomenna  Pedantissa tunti,  to Pedantin tunti,  ja su Pedantissa harkkaestekisat Mummolla   Palaillaan! 


Ainiiiin  iso kiitos 60 lukijalle!!!  pistäkää ihmeessä  ehdotuksia tulemaan mistä haluaisitte videopostauksen taikka jonkin erikoispostauksen! :)
3

13. tammikuuta 2012

Super Mummo!

 Eilen torstaina Sepi oli  sijaisena pitäämässä  tunnin,Ravailujen jälkeen jakaannuttiin pääty-ympyröille jossa otettin molmepiin suuntiin laukkaa.  Alettin hyppäämään vinottain olevaa yksittäistä ristikkoa ensiksi oikeassa kierroksessa jolloin tie oli pidempi , sen jälkeen tultiin lyhyemmällä tiellä vasemmalta mikä olikin haastavampaa. Oikeassa tuli hyvin ja sujuvasti kun paikat löytyivät, vasemmassa saatiin tulla pari kertaa uusiksi  jolloin tulikin paremmin kun alussa paikat menivät hiukan juuren.


Söpö!


 Lopputunnista hypättiin muutamaan otteeseen pienimuotoinen rata :




Elikkä ensiksi sama ristikko jota hypättiin alkutunnista,sen jälkeen vesi-josta okserille ja viimeiseksi vielä okseri. Ekalla kerralla alku lähti sujumaan hyvin ,paikat löytyivät ja tuli sujuvia hyppyjä unohdin kumminkin että viimeinenkin okseri piti tulla ,hups! :D joten piti aloittaa alusta koko homma, tällä kertaa tuli kielto toisteksi viimeiselle eli tuolle okserille, paikka jäi kauvaksi joten Mummo löi liinat kiinni , tultiin uusiksi ja paikka osui paremmin ja päästiin yli . Loppu menikin hyvin saatiin hyvät hypyt joihin oli hyvä lopettaa! Mummo pysyi tänään lapasessa ihmeen hyvin , kuunteli pidätteitä paremmin ja oli muutenkin rauhallisempi kuin mitä tiistain tunnilla jolloin kaahailtiin vain esteiden välissä :D   Alhaalla kuvia tunnista ,kiitokset Ansulle! :)





mikä könötys mul :D 

Hieno Mummo!
4

11. tammikuuta 2012

Hyppelöitä

Illalla oli Pedantin tunnin vuoro jälleen Mummolla! :) Aluksi alettiin tulemaan koko rata leikkaasti innaria jossa alkuun tuli tosi hyvin, kun esteet nousivat Mummo lähti ennen estettä kiihdyttämään jolloin kompuroi puomille ja ei onnistunut niin hyvin, tultiin pari kertaa uusiksi jolloin hevonen tajusi hidastaa ettei kompuroi puomille niin tuli paremmin. Tämän jälkeen tultiin muutaman kerran ristikko-ristikko linja aluksi 5 askeleella, meillä tuli alkuun 4 mutta uusiksi tultua ja paremmin kiinni otettuna saatiin tultua se sillä viidellä.  Seuraavaksi sitten  tultiin vesi-okseri linja oikso ollut vissiinkin 4 tai 5laukalla. Veden jälkeen Mummon vauhti kiihtyi ja kiihtyi enkä saanut pidätettyä jolloin paikka tuli todella huonosti okserille. Uusiksi tultua tultiin sisälle hillitymmin joten oli helpompi saada veden jälkeen kiinni. Lopuksi tultiin muutaman kerran korotaen rata :


Elikkä ensiksi vesi-okseri linja, innari muutettiin okseriksi , ja lopuksi tultiin ristikko-ristikko linja neljällä.
 Alussa meillä ei osunut paikka yhtään tuohon  vesi linjalle joten jälkimmäiselle okserille tuli kielto , tultiin uusiksi ja ekalle tuli hyvin mutta kielto tuli jälleen toiselle, paikka olisi kyllä osunut hyvin mutta Mummo taisi hiukan testata mua kun olin epävarma mennäänkö yli vaiko ei , no tultiin vielä uusiksi jolloin päästiin yli.
Okserille tuli hyvät hypyt ja viimeinen ristikko linja sujui, Mummo oli  super!! 


0

9. tammikuuta 2012

Kaikki hyvä loppuu aikanaan..

Näin alkuun pahoittelut kuvattomasta postauksesta jossa vain teksitä, toivon mukaan huomenna saan jotain kuva/videomateriaalia blogin puolelle .Eilen  sunnuntaina Sepi oli pitämässä alameneesilla hyppytreenin. Alkukäynneissä Simpson kummasteli mytyssä olevaa vesimattoa. Ravissa alettiin  työskentelmään ympyrällä vesimaton ympärillä molemmissa suunnissa ja joka kierrokselta tultiin aina lähemmäksi mattoa sitten jäätiin käynnissä pyörimään ihan vesimaton viereen aluksi heppa vähän kummasteli mutta uskalsi kumminkin mennä lähelle.   Seuraavaksi pistettiin ihan vesimaton viereen kavaletti jota alettiin tulemaan ympyrällä molemmista suunnista , alkusi heppa hiukan epäröi. Seuraavaksi sitten hypättiin vesimatto pysty , aluksi tultiin sisään ravissa molemmista suunnista. Aluksi heppa hiukan kummasteli mikä ihme puomin alla on mutta meni kumminkin hyvin yli  eikä kieltänyt kertaakaan matolle! Hieno heppa, Simpsonilla kun ei luultavasti ole koskaan hypätty vesimattoa. Sitten tultiin muutamaan otteeseen pienimuotoinen rata :


Aluksi ristikko , johon tuli aluksi pari kieltoa hätäisen tien takia, sitten vesimattopysty josta okserille ja viimeiseksi vielä vesimatto pysty.  Vesimatolle tultaessa hiakka rapisi hypyn jälkeen matolle josta Simspon sai pariin otteeseen kamalan sätkyn ,hölmö hevonen . Kun okseria nostettiin toin ekalla kerralla pikkasen juureen mutta silti Simpson hyppäsi , alkuaikoina ei olisi todellakaan mennyt yli :D Viimeisellä kerralla saatiin hyvä rata johon oli hyvä lopettaa , itse olin kaarissa hiaman hätäinen mutta muuten meni hyvin , Simpson oikein innostui hyppäämisestä kunnolla  kun äänellä kehui hevosta!

Tänään maanantaina kävin ratsastamassa Simpsonin, vajaa tunti maneesissa. Heppa oli hiukan pörhäkkä johtuneen varmaankin pakkasista?   Tehtiin väistöjä, kiemuroita ja taivuteltiin ympyrällä. Aika paljon ravi ja käynti työskentelyä ja siirtymisä, laukkaa molempiiin suuntiin ympyröillä, heppa toimi ihan kivasti!

Sitten vähän ikävempiin uutisiin... Pedantin ratsastuskoulu ja talli on lopettamassa toimintansa maaliskuun puolella , kaikki tuntihevoset on myynnissä :(  Niinhän se on että kaikki hyvä loppuu aikanaan mutta en osannut yhtään odottaa että Pedantin toiminta loppuisi, ei oo kyllä turussa toista noin hyvä tasoista tallia!  Mulla ei ole harmainta aavistustakaan mitä aijon tehdä ratsastuksen suhteen kun ja jos Simpson on muuttamassa pois ja kun Pedantin toiminta loppuu.... ei ole oikein paikkaa jossa jatkaa , mutta kumminkaan en hevosharrastusta halua lopettaa :( pakko  kai alkaa kehittelemään jotain uutta...
10

7. tammikuuta 2012

TR:n harkkaeste 6.1 ja uusi ulkoasu!

Eilen  oli siis  ne turun ratsastajien puolella harkkaestekisat.  Verkassa Mummo oli aika vahva ja sai kyllä välillä pidättää ihan kunnolla jotta menis pidätteet läpi. Verkka esteinä olivat okseri ja pysty. Esteille  tulikin onnistuneita hyppyjä ja kun muisti taaskin pitää painon enemmän kantapäillä niin ei Mummo päässyt vetämään päätään alas ja kuskaamaan.  Rata oli suht helppo 8 esteen rata, kolmos esteen jälkeen kämmäsin ite enkä muistanut yhtään missä oli nelonen  joten teinympyrän ja päästiin neloselle. 5.jälkeen oli tiukka kaarre heti 6.esteelle  ja meillä tuli siihen todella huono tie joten Mummo juoksi ohi.  Hylky siitä tuli mutta saatiin kumminkin jatkaa loppurata  loppuun joka sujui  ihan hyvin. Ihan tyytyväinen kumminkin olen päästiin jokainen este yli eikä tullut kieltoja taikka pudotuksia, tietenkin  harmitta kun itse menin unohtamaan radan ja kämmäämään ,ilman mun mokaa olisi varmaan tullut puhdas rata no Mummo oli kumminkin hieno ja hyppäsi hyvin! Ensi kerralla sitten paremmin ja koitan itse muistaa radan paremmin ;) 


En löytänyt mistään sivuilta kisoista hyppykuvia, voi olla ettei siellä sitten kuvaajia paljon ollutkaan :D Äiti kumminkin kuvasi verkasta ja radalta videota




Sitten tänään lauantaina, yöllä oli satanut kivan verran lunta ja maa oli peittynyt kokonaan lumeen toivottavasti nyt lumi tuli pysyäkseen, pakkastakin oli -4 , ihana ilma!  Maneesissa oli meidän lisäksi varmaan 9 muuta hevosta, en ole koskaan sattunut maneesiin kun siellä ois ollut noin paljon hevosia. Mentiin varmaan vajaa 30min kun ei siellä pystynyt pahemmin keskittymään ratsastukseen, tehtiin vain molempiin suuntiin ravityöskentelyä eteen-alas.  Simpson oli pikkasen täpinöissään kun joka suunnasta ilmestyi edestä ja takaa laukkaavia hevosia jota sai väistellä vähää väliin. Lyhkäsen ratsastksen jälkeen vein vielä Simpsonin kävelemään hetkeksi käväriin kun ei kauheasti edhitty mitään töitäkään tekemään, huomenna sitten 
estetreeniä!


Lukioita on tullut muutama lisää,kiitokset vaan uusille lukijoille! ::) Enään puuttuu kolme niin on 60 täynnä! Sitten kun tasanumeroinen luku täyttyy ajattelin tehdä jonkun erikoispostauksen tai videopostauksen, ideoita saa pitää mistä aiheesta haluaisitte erikoispostausta :)

Mitä mieltä olette muuten uudesta ulkoasusta?  kaipasin itse vaihtelua joten uudistin ulkoasun , toivottavasti tykkäätte luultavasti kyllä vaihdan jossain vaiheessa takaisin vielä siihen vanhaan :)
5

5. tammikuuta 2012

Hyvä fiilis!

Tän päiväsellä tunnilla oli täysin samat tehtävät mitä meillä oli tiistain tunnilla joten en ala sen tarkmemmin selittämään joten tulee aika lyhkäinen postaus tältä osin. Menin siis Mummolla!  Vesimattopysty neljän askeleen linjalla ekalla kerralla paikka ei osunut ja jäin hypyssä jälkeen, tultiin samantien uusiksi ja kun  ekalle esteelle antoi sujua löytyi paikka paremmin jälkimmäiselle esteelle.  Lopputunnista tultiin sama rata muutamaan otteeseen  kuin tiistaina, paikat osuivat joka kerralla hyvin ja tuli onnistuneet hypyt, hyvillä mielein siis huomenna hyppäämään se 80cm TR:n harkkakisoihin! 


Videoita ei ollut kuin vain nuo kaksi, molemmat siitä neljän askeleen linjalta tuo eka oli juuri se missä jäin hiaman jälkeen..

Tämä oli tälläinen pikapäivitys mutta  viikonloppuna tulossa kisoista postausta ja Simpsonin kanssa ratsasteluista :)


Loppuun laitan vielä lyhkäisen videon Simpsonista! Kohta tuleekin 4kk kun olen heppaa vuokraillut , vitsi että aika menee nopeasti ! Käykää myös kurkkaamassa mun youtube tilssä, pääset sinne TÄSTÄ ;)

0

4. tammikuuta 2012

Hieno Mummo! sekä keskiviikon kävelyt

 Tiistaisen tunti meni ihan kivasti Mummolla!  Verkassa tultiin päädyssä olevia kaarevia kavalettejä ravissa joita alettiin seuraavaksi tulemaan laukassa yksitellen. Vasemmassa kierroksessa jäin aluksi hiukan vetämään oikeasta ohjasta jolloin  laukka vaihtui kavaletin jälkeen ristiin, muutaman kerran uusiksi tultua kun tajuisin päästä oikean löysälle  ja pitää vasemman pohkeen ja ohjan kiinni laukka ei vaihtunut.  Oikeassa kierroksessa tulikin jo paljon paremmin kun osasin jo paremmin myödätä toisella ohjalla. Seuraavaksi alettiin tulemaan keskihalkaisijalla olevaa  innari sarjaa niin että päädyissä tehtiin aina voltti ja vaihdettiin suntta ja hypättin sarja innari uudestaan. Tämäkin sujui ihan kivasti kun itse oli menossa enemmän kädellä mukaan. Tämän jälkeen tultiin vesimattopysty pysty linja neljällä askeleella. Jälkimmäisellä pystyllä jäin hypyissä pari kertaa hiukan jälkeen jolloin Mummo pystyi kiskasemaan päänsä alas esteen jälkeen, uusiksi tultua kun pidin painon enemmän jalustimilla pääsin hyppyyn paremmin mukaan jolloin Mummo ei päässyt kuskaamaan mua esteen jälkeen. Lopuksi tultiin pariin otteeseen rata.


Alkuun neljän linja päätyyn voltti ja sitten keskilinjan sarja, päätyyn voltti ja toinen linja väli taisi olla 3 askelta?
 Toisella kerralla  meillä osui paikat paljon paremmin ja kun mulla oli paino enemmän jalustimilla Mummo ei päässyt taaskaan kuskaamaan ;) Loppuun saatiin hyvät hypyt mihin oli tosi  hyvä lopettaa! Torstaina vielä tunti Mummolla ja perjantaina loikkimaan TR:n puolelle harkkakisoihin! 



Tänään keskiviikkona  ilma oli ihan kamala, vettä satanut koko päivän kaatamalla. Aamulla ei ollut yhtään intoa lähteä ratsastamaan joten kävin vain nopeasti kävelyttämässä S:n


0

3. tammikuuta 2012

2011 vuoden kertaus!

Ajattelin nyt hiukan kerrata ja muistella tänne mitä mun 2011 vuosi piti oikein sisällään! 


Tammikuussa  kävin vain kerran viikossa TR:n puolella tunnilla jossa hypättiin joka toinen kerta, tunneilla menin pääosin vain Reksillä satunniasesti  saatoin mennä jollain muillakin.  Helmikuussa ei kummepia tapahtunut.

Maaliskuussa  kävin kokeilemassa Pedantin puolella estetunnilla, menin  Kossulla. Tykkäsin kovasti tallista ja muutenkin tunneista joten otin TR:n tunnin lisäksi Pedantista estetunnin. Maaliskuun loppupuolella  osallistuin mun ekoihin Pedantin puolella oleviin harkkakisoihin , Rasmulla 80cm puhdas rata tuli !




Huhtikuun  alussa oli TR:n harkkakisojen vuoro, Reksillä puhdas rata 60cm luokasta.




Huhtikuussa tipahdin myös Elliltä kun se pukkasi pääty-ympyrällä kamalan pukin, pari päivää oli naama ihan ruvella ja paikat pikkasen jumissa :D


Toukokuussa kävin kokeilemassa Tanhuanpään tallilla Topia ja sainkin alkaa vuokraamaan Topia aina kerran viikossa.

Toukokuun loppupuolella oli Pedantin harkkakisat, Kossulla 80cm  kiellettiin ulos kun ei meinannut paikat osua yhtään. Oli ihan kamala ilma satoi vettä kaatamalla ja kisat olivat vielä ulkona.



Kesäkuun alussa oli TR:n harkkakisat 70cm Reksillä , puhdas rata. Peruskoulu loppui ja alkoi kesäloma! Mulla oli synttärit ja sain uuden kypärän, Charles owenin.   Topi muutti Inkisten tallille  ja ratsastettiin Liinan ja Pennin kanssa pellolla.





Heinäkuu oli Topin vuokraamisesta taukoa, kävin mökillä ratsastamalla  pienellä yksäritallilla Voitto nimisellä 5-vuotiaalla ruunalla, ja Pedantin tunneilla normaalisti


 Elokuussa  jatkui taas Topin vuokraaminen Inkisillä ja Pedantissa jatkoin kahdella tunnilla , yleistunnilla  sekä este.



Syyskuussa  ilmat viilenivät ja satoi jatkuvasti vettä, Topin vuokrauskerrat jäivät vähän vähiin kun ei kaatosateessa viitsinyt kentällä ratsastaa,  vihdoin toisetla estetunnilta vapautui paikka ja tipahdin viikon sisällä kaksi kertaa tunnilla Elliltä sama tehtävä molemmilla kerroilla. Ostin videokameran ja  Pave oli kuvaamassa mua ja Topia maastossa kaatosateessa :D Syyskuun lopussa lopetin Topin vuokraamisen, en pystynyt etenemään taikka ylipäätään valmentautumaan sen kanssa ja tallillekkin tuli niin pitkä matka että oli hankala löytää kyytiä.




Lokakuussa  hyppäsin paljon tunneilla Kossulla ja osallistuttiin Pedantin harkkakisoihin 90cm luokkaan, kiellettiin kerran toisteksi viimeiselle esteella huonon paikan takia. Löysin myös uuden vuokrhaveosen artukaisista, Simpsonin!  Ratsastelin ilman satulaa, tutustuin Simpsoniin paremmin.




Marraskuussa  värjäsin hiukset takaisin omaväriseksi , ruskeiksi, ratsastin tunneilla paljon Vilmalla , aloitin hyppäämisen Simpsonin kanssa, koitin Mummoa tunneilla ekaa kertaa  ja tykkäsin paljon! 


Joulukuu kävin paljon ratsastamassa Simpsonilla,harkkakisat Vilmalla 90cm 12vp. Ratsastin Mummolla tunneilla, jouluaatto ja aattoratsastusta Ellillä ilman satulaa ja  uusivuosi!! :)


0

Copyright

Webdesignin tarjoaa Veera Junttila, Lunar Graphics 2016