BLOGIN TAKANA

★21-vuotias Turkulainen hevosharrastaja.
★Ylläpitohevosen Glitterin jälkeistä elämää uuden hevosuttavuuden Ministerin kanssa.
★Valmentaudun aktiivisesti ja tavoitteet ovat kilpailemisessa!

» Lue lisää minusta


27. helmikuuta 2014

Suunnitelma muutos

Heipparallaa! 
Suunnitelmat hiaman muuttuivatkin kun Nevalan valmennus olikin keskiviikolta peruttu. Sen sijaan olen nyt mennyt itsenäisesti tasaisella ja tänään torstaina päästiinkin ratsastuskoulupuolen tunnille hyppäämään. Pahoittelut ehkä tylsää tekstipainoista postausta, olen käynyt nyt viikolla pääosin hyvissä ajoissa aikaisin tallilla,etten ole saanut kuvaajia matkaan.Huomenna perjantaina sekä sunnuntaina vielä luvassa tällä viikolla glitteriä, katsotaan joskos niille kerroille olisi vapaaehtoisia halukkaita kuvaajia! :)

Tiistai: kävin Geen liikuttelemassa, tehtiin ihan perus juttuja siirtymisiä, temponvaihteluita, suunnanmuutoksia, laukkaa työstin koko uraa pitkin ensin hiaman isompaa laukkaa pyytäen jonka jälkeen hidastin ja kokosin laukkaa, gee  oli alkuun todella energisen oloinen.. Heti kun gee alkoi hiaman tulla paremmin kuuulolle sekä pikkuhiljaa rentoutumaan niin eikös maneesin takana olevalla tiellä ala mopopojat paukuttelemaan ja pärräämään mopojensa kanssa edes takas, meinas palaa käpy siinä kohtaa, toi tuskin oli ensimmäinen ja viimeinen kerta kun ne mopojensa kanssa siellä pärräävät, kevääseen päin kun mennään niin mopoilijat senkun lisääntyvät, joka keväinen rieasa!  Tuon jälkeen gee hiaman kyttäili toista päätyä ja liikkui vähän jännittyneesti mutta rauhottui  ja rentoutui kumminkin melko nopsaan, jatkoin työskentelyä harjoitusravissa tehden siirtymisiä niin kauan kunnes hevonen oli hyvin kuulolla ja liikkui rennon letkeästi eteen. Loppuun gee olikin jo mukavan ja hyvän tuntuinen joten lopettelin siihen.


Keskiviikko: oli tarkoitus mennä maneesissa puomeja ja kavelttaja kun valmennus oli peruttu mutta sen sijaan päädyinkin kentälle tuuppailemaan! Maneeissa oli sen verran porukkaa joten kun ilmakin oli sen verran hyvä suunnattiin suosiolla kentälle jossa saatiin mennä tunnin verran koko kenttää käyttäen ihan itsekseen.  Alkukäynnit sekä loppukäynnit käveltiin pidemmän kaavan mukaan metsäpoululla, vitsit oli kiva taas käydä päiväsaikaan rauhassa tallilla kun ei ollut mihinkään mitään kiirettä!  Gee oli itseasiassa jo heti alusta alkaen yllättävän rauhallisen oloinen. Työstin pitkään käyntiä hyväksi, ympyröillä, väistöillä sekä siirtymisillä. Ravissa jatkoin kolmikaarisella ja edelleen tehden siirtymisiä. Laukkaa otin koko uraa pitkin kumpaankin suuntaan josta jäin työstämään sitä keskiympyrälle. Gee oli laukassa alkuun tosi vahvan tuntuinen, sai kyllä  jonkun aikaa työstää ennen kuin oli taas hitusen rauhalliempi sekä paremmin kuulolla. Lopussa tamma olikin jo ihan super, oli hyvin kuulolla ja likkui rennon letkeästi eteen!


Torstai: Tänään torstaina päästiin Geen kanssa TR:n puolelle ratsastuskoulun tunnille kun sieltä vapauituikin estetuunilta yksi paikka. Valitettavasti niin nopealla varoitusajalla en saanut ketään kuvaaman tuntia. Alkuun verkkailtiin ihan itsenäisesti ravissa ja laukassa. Verkkojen jälkeen aloitettiin melko pian hyppäämään. Suoraan keskihalkaisijalla oli  pysty-pysty 6 tai 7 askeleen linja.Tunnin aikana hypättiin tuota vasemmalta sekä oikealta niin,että esteiden väliin tuli alkuun voltti oikealle taikka vasemmalle. Meillä oli alkuun ongelmana,ettei laukat vaihtuneetkaan esteiden jälkeen oikeen päin mentäessä, vasempaan tehtävä tuntui helpommalta. Esteitä hiaman korotettiin ja tultiin samaa uudelleen ja uudelleen, nyt saatiin myös oikeaan suutaan laukat vaihdettua esteiden päällä. Lopussa tultiin linja ihan pelkästään sillä 6 askeleella ja saatiin hyvät  hypyt, glitterikin malttoi odottaa!  Ihan viimeisenä tehtävänä muutettiin linjan ensimmäinen pysty vielä ristikoksi jota tultiin pienenä kahdeksikkona, oikealta sisään- vaihto vasemmalle- ja hyppy oikealle, ekalla kertaa laukka ei vaihtunutkaan esteen päällä vasempaan joten aloitetiin samtien uudelleen, nyt kun itse oli hiaman paremmin hereillä niin homma pelasi! Simppeli ja kiva yksinkertainen tehtävä, kaikenkaikkiaan tunnista jäi tosi hyvä fiilis! :) 
0

24. helmikuuta 2014

Pictures

Heippa! Vaihtelun vuoksi tulin tyhjentelemään puhelimeen kertyneitä kuvia parilta edelliseltä viikolta  myöskin blogin puolelle kollaasien muodossa, tykkäisittekö jos jatkossakin postailisin näitä puhelimen tyhjennys postauksia esim. aina viikon taikka kuukauden päätteksi mikäli niitä on tarpeeksi kertynyt? :) 

1 . Hieno Gee, kentällä odottelemassa ekan luokan jälkeen. 2 . Kisapäivän tulos 3 . Geen kanssa tuuppailua kentällä, aikaisemmin tää kuva taiskin jo blogissa olla mutta kännykällä sitä vielä hiukan muokkailin. 

4.  Tänään koululla Lindan meikkija "kampausmallina" 5.  Curly hair! Ei sen kummesempaa kampausta jaksettu väsäillä vaan nopsaan meikit nassuun sekä väännettiin kiharat.  6 . Tomera vahtikoira Bruno

7.  Gee ennen viimeviikkoista Nevalan valmennukseen lähtöä. 8.  Lindan superhieno EmiratoLoppukäynniellä
10.  Greyn anatomiaa ja kanasalaattia! Tietkääkö täältä ketään muuten mistä kyseistä sarjaa voi katsoa netistä mielellään teksteillä ja ilmaiseksi? iskee epätoivo kun kolme päivää aikaa jäljellä katosa 8 kauden loppu sekä 9kausi ennen kuin sarja poistuu viaplaystä :((      11.  Frog dog 12.  Geen kanssa kevätfiilistelyä kentällä! 


Tällä viikolla ti, ke, to, pe sekä sunnuntaina luvassa Geen liikuttelua, keskiviikkona meillä on jälleen Nevalan estevalmennus! Kuvaillaan Essin kanssa varmaan joku päivä päittän niin luvassa kuvamateriaalia. Tämän viikon perjantaille näillä näkymin pitkästä aikaa luvassa myöskin Diivailua! Pailallaan :) 

0

23. helmikuuta 2014

TR seuraeste 70&80cm

Vähän extemporesti osallistutiinkin tänään TR:n seuraestekisoihin Glitterin  kanssa jossa hypättiin 70 sekä 80cm luokat. Alunperin puhuttiin omistajan kanssa, että olisin hypännyt vain 70cm luokan mutta päädyinkin menemään molemmat luokat, noh tulipahan  ainakin hyvää harjoitusta Geen kanssa. Rata oli omasta mielestäni todella simppeli ja helppo, paljon kaarevia linjoja joka teki radasta helposti muistettavan. Olin tallilla jo hyvissä ajoin paikalla ja ehdittiin ennen verryttelyyn menoa kävellä kunnolla Geen kanssa. Verkassa paikat tulivat hyvin verkkaesteille, otin vain muutaman hypyn ja lopetin siihen kun hevonen tuntui hyvälle.  70cm radalla Gee oli rauhallisen ja hyvän tuntuinen, saatiin suhteellisen hyviä hyppyjä ja paikat täsmäsivät, puhdas ratahan sieltä tuli!  Olin 70cm luokan ensimmäinen lähtijä joten oman vuoroni jälkeen oli hetki aikaa ennen palkintojen jakoa, käveltiin Geen kanssa sen aikaan kentällä sekä kierrettiin metsälenkki. 

Melko pian 70cm palkintojenjaon jälkeen alkoi 80cm luokan verryttely jossa olin jälleen ensimmäisessä verkkaryhmässä ja luokan toisena lähtijänä. Otin jälleen verkassa vain muutamat hyvät hypyt verkkaesteille ja jätin sitten siihen kun gee toimi hyvin, alkuun ehkä paikkojen kanssa oli hiaman hakemista mutta kyllä ne sieltä löytyivät. Estekorekushan oli sen huimat 80cm josta Gee oikein syttyikin verrattuna siihen mitä oli aikaisemmassa luokassa, nyt sitä sai jopa hiaman pidätelläkkin ettei kaahaisi koko rataa vain läpi :D 6 esteelle tuntui,että tultiin vähän hosuen sisään mutta muuten Gee pysyi ihan lapasissa ja paikat täsmäsivät. Puhdas rata saatiin 80cm luokastakin. Kaikenkaikkiaan mulla jäi todella hyvä fiilis ensimmäisistä kisoista Glitterin kanssa, on se vaan niin fiku ja rehellinen hevonen! :)


 Äiti kävi videoimassa joten ohessa molemmista radoista videot sekä muutama pätkä myöskin verryttelyistä, kiitos myöskin Annemarille kuvista! :)


ps. Ainiin tarkkasilmäiset ainakin varmaan jo ovat huomanneet,että banneri on uudisunut kiitos siitä Riikalle, tarkoituksella aika samaa kaavaa kuin edellinen, itse tykkään, entäs te? :))
4

21. helmikuuta 2014

Torstain ratsastelut

Eilen torstaina kävin liikuttelemassa Glitterin. Ulkona oli sen verran hyvä ilma ja kentän pohjakin oli kuiva joten suunnattiin kentälle. En muista koska viimeksi olisi helmikuussa ollut niin hyvät ilmat,että kentällä pystyy menemään ihan kunnolla :D Tosin vähän ennen kun olin lopettamassa alkoi kunnolla tihkuttaa räntää/lunta, onneksi oltiin jo lopettamaisillaan niin ei ehtinyt menoa pahemmin haitata. Tallille mukaan lähti myös mun kaveri joka joskus pienempänä harrasti ratsastusta mutta lopetti sen kumminkin melko pian eikä olen sen jälkeen  moneen kertaan tallilla käynyt, nyt kumminkin halusi lähteä seuraksi ja samalla mun ja geen menoa kuvaili! :)
Ei tehty oikeastaan mitään sen ihmeempiä, ratsastin suht rennosti tunnin verran kaikki askellajit läpi. Gee tuntui ihan alusta alaken tosi mukavalta ja rennolta, ja oli paljon paremman tuntuinen kentällä kuin mitä ollut aikaisemmin maneesissa. Alkuun asettelin ja taivuttelin kumpaankin suuntaan sekä sisälle,-että ulospäin, tämän jälkeen jatkoin kevennellen uraa pitkin ja pyytäen hiaman isompaa ravia. Tämän jälkeen jäin työskentelemään päätyyn ympyrälle harjoitusravissa sekä otin myöskin laukkaa kumpaankin suuntaan samalla tehden hiaman siirtymisiä. Gee malttoi yllättävän hyvin ja nosti laukat juuri silloin kun pyysi! Lopuski jäin vielä hetkeksi työstämään harjoitusravissa eri kiemuroilla, suunnanmuutoksilla, sekä kahdeksikolla, Gee alkoi kivasti rentoutumaan ja liikkumaan pyöreämmin. Lopuksi keventelin loppuravit ja lopettelin siihen kun hevonen tuntui hyvältä, Gee oli kyllä etenkin loppuun ihan super hyvän tuntuinen, rennon letkeä! 

Huomenna käyn myöskin Geen liikuttelemassa joten palaillaan taas sunnuntaina, hauskaa viikonloppua! :)

2

20. helmikuuta 2014

Nevalan valmennus!

Eilen keskiviikkona tosiaan pääsin 5kk hyppytauon jälkeen takaisin hyppäämään! Kari Nevala oli Artukaisissa pitämässä valmennuksia joten päästiin siihen Glitterin kanssa osallistumaan. Kaikenkaikkiaan meitä oli valmennuksessa 3 joten tilaa riitti ja ehdittiin hyvin hyppäämään. 

Aluksi verkattiin itsenäisesti ravissa sekä laukassa jonka jälkeen annettiin hetki kävellä. Tämän jälkeen työstettiin vielä kaikki askellajit läpi jonka jälkeen aloitettiin hyppääminen. Videolta kaikki tehtävät suurinpiirtein näkyvätkin joten en ala niistä pitkän kaavan mukaan selostamaan. Alku aloitettiin pienillä korkeuksilla yksittäiseltä lankku esteeltä mitä tultiin muutaman kerran pelkästään pari kertaa aina perä jälkeen suuntaa välissä vaihtaen. Gee pääsi pari kertaa ehkä hiaman kuskailemaan minkä seurauksena lävistäjällä laukatkaan eivät ihan vaihtuneet niin näpsään kuin mitä olisi pitänyt, parani se siitä kumminkin kun itse alkoi keskittymään ja hevonen rauhottui niin toisella kerralla tulikin jo huomattavasti paremmin! 
 Tultiin aina muutamaa tehtävää pari kertaa perä jälkeen jonka jälkeen tehtävään aina lisättiin esteitä ja loppujenlopuksi tultiin koko homma ratana. Pariin otteeseen, kääntämisen kanssa oli hiaman ongelmia kun kaarteet venyivätkin liian pitkiksi vaikka olisi aikoja sitten jo pitänyt käääntää kaarteesta seuraavalle esteelle. Gee tuntui jokseenkin myös todella vahvalta. Loppurata kumminkin sujui hyvin ja saatiin etenkin sarjalle hyvät hypyt! Kaikenkaikkiaan mulla jäi valmennuksesta ja ensimmäisestä hyppykerrasta Geen kanssa hyvä fiilis! Gee oli ihan super rehellinen ja hieno hyppääjä vaikka kuski ehkä olikin paikkapaikoin vähän kohmeessa. Tästä on vain suunta ylöspäin!  Näillä näkymin myös ensi viikolla päästään Nevalan valmennukseen osallistumaan!  Alhaalla videokooste valmennnuksesta, kiitos Nicolelle kuvaamisesta! :))

0

18. helmikuuta 2014

On siis kevät!

Viikonlopun kaikki suunnitelmat siirtyivätkin sillä koko viikonloppu menikin kotona makaen 39 asteen kuumeessa. Oli varmaan kaikista sitkein tauti mitä mulla on ikinä tähän mennessä ollut, viikko sitte tiistaina illalla nousi kuume ja valehtelematta se pysyi ihan lauantaihin asti siellä 38-39 asteen paikkeilla. Kuumeen lisäksi ihan järjetön kurkkukipu sekä yskä ja kaikenkukkuraksi ääntä ei lähtenyt lainkaan... Tarkoitushan oli lauantaina sekä sunnuntaina liikutella Gee, sunnuntaiksi mulla oli myöksin sovittu estetunti Kaapo ponin kanssa mutta väkisin myöskin hyppiksen jouduin peruamaan, sunnuntaina mulla ei kuumetta enään onneksi ollut niin paljon mutta muuten taisn elellä vielä ihan koomassa. Onneksi nyt ollaan jo voiton puolella ja olokin on jo parempi ja pääsin tänään normaalisti liikuttelemaan Glitterin! Tällä viikolla pääsen tamman kanssa nyt hiaman useammin käymään. Huomenna pääsen pitkästä aikaa taas vihdoin ja viimein hyppäämään, osallistutaan nimittäin Geen kanssa Kari Nevalan este valmennukseen! Huomisen valkan lisäksi käyn Geellä myöskin loppuviikosta torstaina sekä lauantaina! :)

Täällä Turussa lumet ovat sateiden myötä sulenaat ihan kokonaan pois, empä muista koska olisin viettänyt hiihtolomaa ilman,että olisi lunta, ikkunasta kun katsoo ei todellakaan uskoisi,että nyt ollaan Helmikuussa. Itse en kyllä pistä pahaksi ollenkaan, päinvastoin! Joskos se kesäkin tulisi sieltä aikasemmin kun lumetkin ovat jo valmiiksi häipyneet ;) Oli ihana lähteä tänään tallille pitkästä aikaa valoisaan aikaan ja vielä lähteäkkin siihen aikan kun on valoisaa, normaliisti olen ehtinyt tallille vasta iltaisella. Geen kanssa suunnattiin  tänään ensiksi kävelemään alkukäynnit maastopolulla josta siirryttiin kentälle. Kenttäkin oli jo ihan kuiva ja hyvässä kunnossa, lisäksi kentälle paistoi kirkkaalta taivaalta aurinko, ihan kevät fiilis! Tarkoitus oli alunperin mennä maneesiin mutta listan mukaan maneesi olikin siihen aikaan varattuna joten jäin kentälle pyörimään ja odottelemaan meneekö maneesiin ketään.. kentällä sitten otinkin kaikki askellajit läpi. Kumminkaan maneesiin ei näyttänytkään ketään menevän joten siirryttiin kentältä loppuajaksi maneesiin jossa loppujenlopuksi saatiinkin mennä ihan keskenämme.  Kannoin pääty-ympyrälle yhden kavaletin, jota tultiin  ensiksi ravissa ja myöhemmin kummastakin suunnasta laukassa. Gee oli todella hyvän tuntuinen! Lopuksi keventelin loppuravit eteen-alas ja käveltiin pitkät loppukäynnit! 

Yritän saada huomiseksi jonkun kuvailemaan valmennusta joten palaillaan seuraavaksi hyppelöiden merkeissä! :)
2

12. helmikuuta 2014

Hieno Gee

Sunnuntaina kävin ratsastamassa Geen, Ansu pääsi meitä silloin kuvailemaan sekä videoimaan, iso kiitos kuvista sekä videosta! Maneesilla oli hirmu pimeetä joten videokin hiaman pimeä mutta koittaka saada selvää!

Glitter oli ihan kuin eri hevoen, paljonpaljon rauhallisempi kuin mitä se oli torstaina kun sillä menin. Gee oli jo heti alkuun tosi kivan ja rennon oloinen ja malttoi keskittyä hyvin itse työntekoon. Katsomopääty tosin oli tällä kertaa tamman mielestä ihan hirmu pelottava, ties mitä pieniä vihreitä miehiä se siellä näki juoksentelemasssa.. 


 Ravissa työstin alkuun ympyröillä harjoitusravissa jossa asettelin kunnolla ulos sekä sisälle päin. Laukassa Gee oli ihan superhyvä! Otin muutamat nostot alkuun, G malttoi todella hyvin ja nosti juuri silloin kun pyysi eikä hätiköinyt nostoissa, muutenkin oli paljon paremman tuntuinen laukassa kuin mitä oli torstaina. Lopuksi  työstin kahdeksikolla harjoitusravissa sekä keventelin loppuravit eteen-alas. Lopettelin siihen kun hevonen oli rennon ja hyvän tuntuinen! Jäi kyllä tosi hyvä fiilis tuon kertaisesta, pikkuhiljaa alkaa hevonen tulla tutuksi ja toimia kivasti! 




















 Maanantaina käväisin myöskin tallilla liikuttelemassa tamman. Mentiin rennosti vajaa tunnin verran tehden sen ihmeempiä. Gee oli tosi rento ja mukavan tuntuinen heti alusta, otin kaikki askellajit läpi ja lopettelin siihen kun tamma kulki rennosti ja pyöreästi eteen! 

Tällä hetkellä postailen jälleen kipeenä, en edes tajua miten oon taas kuummessa kun juuri tasan viikko sitten oli kipeänä, huoh! no joskos edes viikonloppuun mennessä tauti häviäisi niin ei tarvitsisi heppailuja jättää väliin! Loppuviikosta onkin näillä näkymin kaikkea kivaa suunitteilla/tiedossa mm. Geen liikuttelua ja ehkä pääsen vihdoin ja viimein pitkän tauon jälkeen hyppäämään! Palaillaan
0

9. helmikuuta 2014

Emirato

Eilisen päivän vietin Paimiossa kouluaisen Lindan luona. Ratsastettiiin jonka jälkeen laitoin Lindan hiukset uuteen uskoon. Alkuun Linda juoksutti Emiraton jonka jälkeen itse kapusin selkään. Emirato on alun perin tuotu Espanjasta suomeen ja osaa kaikenmaailman  piaffet sun muut kunhan ratsastaja vain pyytää, enpäs muuten ole koskaan ennen istunut hevosen sälässä joka pysähtyy kuin sienään kun vihelletään ;) Emirato on todella herkkä tapaus ja vaatii ratsastajalta hyvän tasapainon sekä vielä paremman kehon hallinnan. Jos vahingossakin jäi hiaman vetämään ohjista, hevonen vain nopeutti tahtiaan. Sen sijaan jos halusi sen hidastavan tuli nostaa käsiä ylöspäin sekä korviin päin, näin hevonen hidasti saman tien. Ihan vain tästä syystä Linda piti alkuun mua liinassa,  ja suurimmaksi osasksi keskityttiinkin mun omaan istuntaan. Linda itse on käynyt monestikkin Centered Riding tunneilla joten osasi sen pohjalta melkoisen hyvin mun istunnan heikkouksiin sekä vahvuuksiin. Lähden todella helposti usein könöttämään, pitäisi vain muistaa pitää se selkä suorassa samoin mun kädet aina välillä lähtevät haahuilemaan eikä nyrkit pysy pystyssä. Pitäisi useammin olla joku joka kentältä huutelee niin itsekkin keskittyisi huomattavasti paremmin. Kun istuntaan kiinnitettiin huomiota koko ajan ja siihen itsekkin keskittyi huomasi,että hevonenkin liikkuu huomattavasti paremmin.

Lopuksi alkuun Lindan avustuksella kokeilin pätkät espanjalaista käyntiäkin, kun itse oivalsi jutun juonen niin kyllä se siitä lähti! Lopuksi Linda vielä kapusi hetkeksi selkään, voi vitsit miten hieno Emirato oli! :) 
8

7. helmikuuta 2014

Uusi tuttavuus Glitter

Heipparallaa!
Olen vietellyt tämän viikon nyt pientä lomaa koulun loppumisen kunniaksi, ensi maanantaina onkin taas paluu arkeen kun työt alkavat. Tämän alkuviikon tosin olen maannut kotona kuumeessa katsoen aamusta iltaan greyn anatomiaa. Eilen ei onneksi ollut kuumetta joten päääsin tallille lähtemään.

Kuten jo parissa edellisessä postauksessa puhuinkin, oli eilisen päivän ratsu uusi tuttavuus! Glitter on 9-vuotias säpäkkä siro pieni reipas ihastuttava tamma! Kävin sitä kokeilemassa tuossa muutama viikko takaperin ihan sattumalta kun huomasin siitä ilmoituksen. Kokeilu kerralla ratsastin Geellä pellolla, ja ihastuin kyllä heti! Tietysti tamma hiukan alkuun testaili kun vieras kuski selässä ja kaikenlisäksi tuntui,että itsekkin olen ihan kohmeessa. Ratsastettavuudeltaan mulla tuli jokseenkin diva mieleen hiaman pienemmässä koossa tosin, herkkä, kevyt, siro,säpäkkä. Loppuakohden alkoikin jo synkkaamaan paremmin ja tamma liikkuikin pätkittäin jo tosi kivasti! Glitterin kanssa nyt siis touhuilen muutaman kerran viikossa!


(pahoittelut kuvien laatua, maneesissa oli muutenkin pimeä ja kuvat jäivät muokkaustenkin jälkeen sumeiksi, kaikenlisäksi blogger vielä huononsi laatua entistä enemmän)
Eilen torstaina kävin kokeilukerran jälkeen ensimmäistä kertaa tamman liikuttamassa . Essi osui samaan aikaan  tallille ja oli hetken aikaan maneesilla kuvaamassa ja videoimassa, kiitos! :)  Ei tehty oikeastaan mitään sen kummempia, kunhan tutustuttiin lähinnät toisiimme ja työskentelin jokaisessa askellajissa. Alkuun Gee oli melkoisen vauhdikkaalla tuulella eikä oikein malttanut odottaa tippaakaan, se oli myös etenkin oikeaan kierrokseen tosi vahva. Työstin suunnanmuutoksilla, kiemuroilla sekä ympyröillä. Kun käynti oli jokseenkin hyväntuntuista jatkoin pikkuhiljaa ravissa saman kaavan mukaan. Laukkaa otin koko uraa pitkin sekä ympyröillä kumpaankin suuntaan, Geellä on ihan älyttömän mukava laukka istua, oikein keinuhevosen laukka! Laukkojen jälkeen tamma oli hetken hiaman malttamaton ja käyntityöskentelyissä lähti tarjoamaan raville koko ajan. Rauhottui se kumminkin melko nopeasti jonka jälkeen jatkoin hetken työskentelyä harjoitusravissa ja loppuun keventelin loppuravit! Loppuun päin Gee oli jo paremmin kuulolla ja lähti rentoutumaan kivasti! Lopettelin siihen ja kävelin loppukäynnit maastakäsin.

Tuntuu,että itsekkin olen vähä rapakunnossa kun ratsastuksessa ei ole ollut minkäänlaista rutiinia muutamaan kuukauteen, eilenkin tuli huomattua että kuntokin on huonontunut ihan rutkasti! Nyt ratsastuksen lisäksi aloin viimevikkolla tosin käymään salilla, vihdoin ja viimein sain otettua itseäni niskasta kiinni ja aloin liikkumaan muutenkin ratsastuksen ohella, joskos se oma kuntokin siitä pikkuhiljaa palailisi paremmaksi säännöllisen liikunnan kautta! Geen kanssa  tietenkin varmasti menee jonkun aikaa ennen kuin hevosta opin kunnolla tuntemaan sekä ratsastamaan mutta tarkoituksena olisi pikkuhiljaa yhteisen sävelen löytyessä myöskin päästä osallistumaan eri valmennuksiin ja ehkäpä toivonmukaan jossain kohtaan myöskin ainakin kotitallin kisoihinkin! :) Huomenissa suuntaan kaverin luokse paimioon heppailemaan sekä sunnuntaina käyn liikuttelemassa taas Geen, pitkästä aikaa siis oikein hevostäyteinen viikonloppu!

6

3. helmikuuta 2014

Virallisesti parturi-kampaaja!

Vihdoin ja viimein mulla on nyt paperit  kädessä ja olen virallisesti valmistunut parturi-kampaajaksi! Perjantaina meillä oli valmistujaiset, käytiin luokan kanssa syömässä josta jatkettiin vielä muutaman luokkalaisen kanssa matkaa baariin juhlistamaan valmistumista!

Nyt on sitten hyvät valmiudet päästä tulevaisuudessa jatko-opiskelemaankin, tällä hetkellä mulle alkaa aueta pikkuhiljaa myös työ kuviot ja tässä kuussa olenkin aloittamassa kampaajana palkkatyöt!  Vakituisen työn sekä palkan myötä luultavasti lähitulevaisuudessa ainakin toivottavasti aukee uusia mahdollisuuksia myöksin hevostelun suhteen. Ehkä vielä joku päivä oma hevonen ei olekkaan täysin mahdoton ajatus mitä se tähän mennessä rahallisesti on aina ollut, vaan pystyisin itse osallistumaan sen kustannuksiin rahallisesti suurimmaksi osaksi  itse!  Ja jos ei ihan omaan hevoseen niin on ainakin toivonmukaan edes  mahdollisuus ylläpitohevoseen :)  Nyt elän kumminkin tässä hetkessä ja odottelen innolla töiden alkamista sekä jatkan hevosharrastusta vuokrahevsoten parissa! 

Mulla on nyt tosiaan ollu varmaan rapiat viimeiset 3-4kk hevostelusta jonkun sortin taukoa, olen käynyt divalla sekä muilla hevosilla satunnaisesti ratsastamassa eikä säännöllistä ruutiinia ratsastukseen ole nyt kunnolla ollut. Hyppäämässä olen ollut viimeksi varmaankin lokakuun loppupuolella.
Hevoset ja ratsastus on aina kumminkin ollut se mun juttu ja viikosta toiseen olen tallilla käynyt useampaan otteeseen joten on tuntunut oudolta kun ei ole ollut harrastukseen oikein kunnollista rutiinia viime kuukausina.  Onneksi sain tuon koulun päätökseen joten sen myötä varmasti on rutkasti enemmän aikaa palailla taas ihan kunnolla satulaan ja päästä treenailemaan sekä hyppäämään, sitä on kyllä ollut ikävä! Erehdyin taas ties kuinkamonetta kertaa selailemaan vanhoja youtube videoita viimevuodelta sekä pedantin ajoilta, ja nyt mulla on kahta kauheampi hinku taas päästä kunnolla treenailemaan!

Tälle viikolle on sovittu hevostelut torstaille sekä sunnuntaille, kyseessä onkin uusi tuttavuus josta jo edellisessä postauksessa oli kyse! Yritän saada jonkun silloin kuvailemaan  niin saa vihdoin blogiinkin päivitettyä materiaalia. Näillä näkymin myös lauantaina suuntaan nokkani kohti Paimiota koululaisen tallille ratsastamaan:)


2

Copyright

Webdesignin tarjoaa Veera Junttila, Lunar Graphics 2016