BLOGIN TAKANA

★21-vuotias Turkulainen hevosharrastaja.
★Ylläpitohevosen Glitterin jälkeistä elämää uuden hevosuttavuuden Ministerin kanssa.
★Valmentaudun aktiivisesti ja tavoitteet ovat kilpailemisessa!

» Lue lisää minusta


24. marraskuuta 2015

Maanantain kuulumiset


Mulla on tällä hetkellä menossa jonkinlainen pienimuotoinen kriisi oman ratsastukseni kanssa,etenkin mun käsien sekä istunnan osalta..  Mulla pitäisi olla aina joku mukana maneesin laidalla huutamassa ohjeita ja muistuttamassa niistä pienistäkin yksinkertaisist asioista jotka vain tuntuvat pääsemään aina silloin tällöin unohtumaan.. ja siitä mitä saa milloinkin tehdä ja ennenkaikkea kertoa tehtävät joita tulen ratsastuksen aikana tekemään. Yleisin ongelma taitaa olla päämäärättömyys! Miten jonkin järkevän harjoutksen miettiminen voi tuottaa välillä niin ylitsepääsemättömiä ongelmia? Onneksi kriisiä lievittää se,että sain sovittua tälle viikolle huomiselle illalle Marin kouluvalmennuksen. Kouluvalmennuksien jälkeen pystyn hyvin sisäistämään valmennuksessa esille tulleet asiat ja tehtävät ja jatkamaan niiden harjoittelua seuraavilla kerroilla itsenäisesti.
Siru lupautui onneksi lähtemään huomenna kuvaamaan joten pitkästä aikaa luvassa materiaalia myös niistä sielän valmennuksista!



Maanantaina mulla oli töistä vapaata joten ehtisin pitkästä aikaa käymään tallilla valoisaan aikaan! Tänne päin Suomeakin on talvi tehnyt tuloaan ja maassa on jonkun verran luntakin.Tosin loppuviikosta on luvattu jo reippaasti lämpimämpää joten talvi taisi mennä ennen kuin ehti edes kunnolla tullakkaan..

 Suuntasin Glitterin kanssa alkuun kentälle jossa työskentelin hetken käynnissä ja ravailin muutaman kierroksen verran. Kenttä ei ollut jäässä mutta paikko paikoin aavistuksen epätasainen joten päätettiin tässä vaiheessa suunnata maneesiin jotta pystyttäisiin laukkaamaankin kunnolla. Laukkaa pyöritin suurimmaksi osaksi päädyssä ympyrällä sekä tehden välillä isoa kahdeksikkoa jossa tehtiin laukanvaihtoja. Laukanvaihtoja ollaan nyt treenailtu kyllä ihan urakalla ja ne alkavat kutakuinkin sujumaan nyt kumpaankin suuntaan niin kuin kuuluukin! Vaihdot kun tuntuivat olevan aikaisemmin jonkinlainen ongelma kun Gee ei vaihtanutkaan ihan tuosta vaan. Ida lähti tällä kertaa seuraksi tallille kuvaamaan joten ohessa lyhyt kooste maanantailta.





2

21. marraskuuta 2015

Kun ei vaan onnistu

En muista koskakohan viimeksi olisi valmennus mennyt noin penkin alle kuin mitä eilis iltainen  estevalmennus. Viime valmennuksesta oli vierähtänyt melkein kuukausi ja odottelinkin valmennusta kuin kuuta nousevaa kun vihdoin saatiin Kaisan kanssa aikatalut yksiin ja sovittua valmennus. Tottakai kun viime valmennuksesta on se reilu kuukausi ja tässä välissä olemme hypänneet vain itsenäisesti niin vähemmästäkin tuntui,että ajatus on vähän kateissa ja kuski ruosteessa.

Ratsastin huonosti. varmaan huonommin kuin koskaan: Nypin kaarteissa laukkaa pois tai vaihtohetoisesti puskin esteille hullunlailla ilman askelia, halvaannuin enkä tehnyt mitään. Menin ilman ajatusta tai jäin ajattelemaan liikaa. Tehtävät joissa ei olisi pitänyt olla mitään ihmeellistä joiden olisi pitänyt rullata tuosta vaan. Viimeisillä askellilla lähdin työntämää ja varmistamaan aivan liikaa kun olisi pitänyt muistaa istua ja odottaa. Tällä kertaa oikea kierros tuntui ihan ylitsepääsemättömän hankalalta ja jäin aivan liikaa ratsastamaan ja vetämään sisäohjasta. Kun tuntui hankalalta tukeuduin automattisesti sisäohjaan ja ulkoavut unohtuivat.  Ongelma jonka luulin jo pikkuhiljaa kitkeytyneen paremmaksi mutta joka oli tällä kertaa koko valmenuksen suurin ongelma. Esteiden välissä ja esteiden jälkeen olin irti satulasta ja killuin kyydissä kuin mikäkin, enkä saanut hevosta takaisin niin nopasti kuin olisi pitänyt. Ote lipsui pahemman kerran ja ajattelin vain,että voiko tää huonommin enään mennä.  Tiesin mitä mitä olisi pitänyt tehdä mutta toisaalta en tiennyt ja haahuilin vain esteiden välissä ilman minkäänlaista  ajatusta.


 Etenkin tehtävän viimeinen linja okseri-pysty kaareva linja tuotti vaikeuksia kun kerta toisensa jälkeen ajauduin kääntämään pelkästään sisäohjasta, kerta toisensa jälkeen toistin samat virheet. Käveltiin hetki kokosin ajatukset ja tultiin vielä pari kertaa uudelleen. Nyt mulla oli ajatus mukana ensinmäisestä esteestä alkaen , keskityin ja ratsastin. Ei tuokaan mikään mallisuoritus ollut mutta pääsia,että loppuun nyt meno parani alkuun nähden edes jonkun verran.  Päätettiin lopettaa tehtävä tuohon jonka jälkeen hypättiin vielä jumppa kertalleen kummastakin suunnasta.

Valmennuksen jälkeen olin ennenkaikkea melko pettynyt itseeni, miksi ratsastin niin huonosti. Selvästikkään pidemmät tauot valmennuksita eivät sovi meille.. Noh pieleen meni mutta menkööt. Joskus on kausia, kun mikään ei suju, joskus epäonnistumiset tulevat nousukauden jälkeen jolloin ne tuntuvat entistäkin pahemmilta. Tiedossahan se nyt on,että ei aina voi mennä hyvin. Jokainen tekee virheitä joskus.Epäonnistumisista on osattava ottaa oppia ja yritettävä ensi kerralla enemmän. Onneksi tässä on koko pitkä talvi aikaa treenata, eilen oli huono päivä mutta eiköhän tää taas tästä!

Hurjan iso kiitos kuvaamisesta Emmalle joka jaksoi värjötellä kuvaamassa kylmässä maneesissa vielä ilta myöhäsellä! Videon pyrin tiivistämään mahdollisimman tiiviiseen pakettiin kerta kaikkineen niiden pätkineen se ei olisi ikinä latautunut youtubeen sillä olisi ollut kestoltaan sen verran pitkä..

6

11. marraskuuta 2015

Joulukalenteri 2015?


Vuosi alkaa lähenemään kovaa vauhtia loppuaan ja joulukuu on aivan ovella. Tämä tarkoittaa sitä,että nyt viimeistään on korkea aika alkaa suunnittelemaan ja ideoimaan jo aikaisemmilta vuosilta perinteeksi tullutta blogin joulukalenteria!

Nyt teillä lukijoilla on mahdollisuus vaikuttaa kalenterin sisältöön ja esittää toivomuksia, mitä sinä toivoisit näkeväsi blogissa joulukuussa? kiinnotaako videopostaukset, kuvapostaukset vaiko ovatko pidemmät mielipidepostaukset enemmän mieleesi? Ideoita reippaasti kehiin niin tehdään joulukalenterista paras tähän mennessä :)

10

10. marraskuuta 2015

Mitä kuuluu

Blogi on ollut suljettuna nyt useamman päivän  ulkoasuremontin vuoksi (kuten ehkä jo huomasittekin ;) Emma loihti meille jälleen kerran ihanan bannerin sekä siihen sopivan muun ulkoasun, kiitos tästä!

Mitä tykkäätte uudesta ulkoasusta? 

Ollaan asuttu Glitterin kanssa nyt noin reilun viikon verran uudella tallilla ja arki siellä on lähtenyt rullaamaan hyvin, ollaan kotiuduttu ja viihdytty molemmat! Hiukan on vielä ehkä totuttelemista mm. siinä,että Glitterin karsinan siivoamiseen meneekin melkein 10minuuttia enemmän kuin mitä artukaisissa.. Geen nykyinen karsina kun on ihan älyttömän iso.. Nykyinen maneesi on samaa kokoluokkaa kuin mitä Ypäjällä opistohalli ellei jopa isompikin, tilaa on niin paljon ettei tiedä mitä sillä kaikella edes tekee! Ekaa kertaa varmaan ikinä mua ei harmita yhtään,että joudutaan menemään koko pitkä talvi maneesissa ;)


Edellis muutto- viikon suunnitelmat valmennusten osalta meni vähän plörinäksi kun sunnuntainen tunti peruuntuikin.. Samoin viime viikollakaan ei päästy valmennukseen kun aikataulut eivät menneet yksiin. Nopeasti laskettuna siitä taitaa olla pian kuukausi kun ennen Ypäjän kisoja oltiin valmennuksessa hyppäämässä.. Nyt ollaan muutaman kerran hypätty itseksemme Geen omistajan opastuksella.. Edellinen hyppykerta meni aivan penkin alle mutta viime lauantaiset hyppelöt menivät kutakuinkin puolet paremmin! Katsotaan ja toivotaan,että saataisiin tälle viikolle onnistumaan pitkästä aikaa ihan estevalmennus! Torstaina puolestaan meillä onkin pitkästä aikaa Marin kouluvalkka.

Viime perjantaina Ida lähti mukaani tallille kuvailemaan joten ohessa nyt pitkästä aikaa videota itsenäisestä menosta, palaillaan!


8

Copyright

Webdesignin tarjoaa Veera Junttila, Lunar Graphics 2016